Pekan mielipidekirjoitus vieraskasvilajien soolotalkoista Savon Sanomissa 22.7.2022

22.7.2022

Hävitä vieraslajeja kitkemällä niitä ohikulkiessasi

Jokainen meistä on kuullut puhuttavan haitallisista vieraskasvilajeista, joita pitää torjua, jotta ne eivät heikennä luonnon monimuotoisuutta.

Lupiinin ohella yksi tunnetuimmista vieraslajeista on jättipalsami, joka muodostaa laajoja kasvustoja, jotka puolestaan vievät elintilaa alkuperäisiltä kasveilta. Jättipalsami kilpailee houkuttelevilla kukillaan muiden kasvien kanssa myös pölyttäjistä.

Kuopiossa on viimeksi heinäkuussa järjestetty useita kitkemistalkoita, joihin on voinut osallistua haluamansa ajan. Tällaisia kaikille avoimia kitkentäsessioita on ollut esimerkiksi Neulamäessä ja Julkulassa.

Talkoot ovat mukava ja yhteisöllinen tapa osallistua vieraslajien hävittämiseen, ja itsekin olin vastikään mukana Kuopion seudun omakotiyhdistyksen järjestämissä kitkentätalkoissa. Saimme muutamassa tunnissa kitkettyä Litmasen lammen ympäristöstä uskomattoman määrän jättipalsamia, sillä kasvi irtoaa helposti maasta juurineen.

Kitkentä on syytä aloittaa viimeistään nyt, ennen kuin jättipalsamin siemenet kehittyvät. Yksi kasvi voi näet muodostaa jopa 4000 siementä, jotka sinkoutuvat ympäristöön useiden metrien päähän.

Meidän ei kuitenkaan tarvitse odottaa seuraavia kaupungin järjestämiä talkoita, ennen kuin ryhdymme kitkentätyöhön. Itse kukin voi sananmukaisesti ohikulkiessaan kitkeä jättipalsamia ja lisätä siten pieneltä osalta luonnon monimuotoisuutta.

Jos tällaista nyhtämistä tekisi vaikka vain joka kahdeskymmenes kuopiolainen, olisi näihin soolotalkoisiin osallistunut jo yli 6000 kaupunkilaista.

Uskon, että tällaisella jokamiehen ja -naisen toiminnalla on merkitystä. Mutta soolotalkoisiin on ryhdyttävä heti, sillä siemenet kypsyvät jo!

Pekka Niiranen

Kuopion kaupunginhallituksen jäsen (kok.)