Pekka järjenvastaisesta sääntelystä Savon Sanomissa 8.2.2015

8.2.2015

Mielipidekirjoitus Savon Sanomissa 8.2.2015:

Suomeksi vai latinaksi?

Me suomalaiset olemme pääsääntöisesti lainkuuliaisia ihmisiä ja esimerkiksi EU:n säännösten noudattamisessa meitä pidetään liiankin tottelevaisina. Tämä on periaatteessa hyvä asia – tai ainakin niin kauan kuin touhussa on järki mukana.

Järjenvastaisia säädöksiä alkaa kuitenkin olla jo liikaa. Uusin esimerkki on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 1379/2009, jonka mukaan kalatiskillä myytävien kalojen nimet on kirjoitettava myös latinaksi. Määräys tuli voimaan jo viime vuonna, mutta ainakin Kuopiossa ympäristöterveystarkastaja on alkanut vaatia sen noudattamista vasta nyt.

Kuopion kauppahallissa kynä on jo otettu kauniiseen käteen ja niinpä esimerkiksi järvihauki on ostajien ihmetykseksi nyt esox lucius ja kirjolohi oncorhynchus mykiss.

EU:n mukaan tieteellinen nimi voi olla kalatiskillä esillä myös julisteessa. Määräyksen täyttää kauppahallissa toimivan Heikin Kalan seinällä oleva Ahdin antimet -juliste, mutta Kuopion ympäristöterveystarkastajan mielestä kyseessä on ”rajatapaus”. Näin siksi, että kalojen latinalainen nimi ei ehkä näy julisteesta kaikille ostajille.

Hitaampia kalamyyjiä ei ole määräyksen noudattamattomuudesta vielä rangaistu, mutta ympäristöterveystarkastajan mukaan senkin aika voi myöhemmin tulla. Tämä ei valitettavasti ole mikään kalajuttu, vaan totista totta.

Yhtä höperö säädös on tekeillä Suomen maa- ja metsätalousministeriössä, jossa puuhataan hauelle ja kuhalle alamitan lisäksi nyt myös ylämittaa. Näitä kaloja saisi kaiken lisäksi pyytää vieheellä kalastajaa kohti vain kolme kappaletta vuorokaudessa.

Kenties surkuhupaisin ja monien tuntema säännös koskee kuitenkin tähtisädetikkua, jonka hallussapito on kielletty alle 18-vuotiailta. Samaan aikaan 15-vuotias saa lain mukaan pitää hallussaan haulikkoa metsästystä varten.

Tolkku tuntuu siis paikoin hävinneen kokonaan. Olisikohan jo aika ymmärtää, että säädökset on tehty ihmistä varten eikä ihminen säädöksiä varten.

Pekka Niiranen

kaupunginvaltuutettu (kok)

Kansanedustajaehdokas

Kuopio